Toimintasuunnitelma 2022

Kesällä 2022 veistettiin Mammuttivuolukiveä Juuassa. 

Kivenveiston kansainvälinen ja SM-kilpailu ja kivenveistotapahtuma 5. - 7.8.2022 Juuassa, Pohjois-Karjalassa!

Kilpailu oli avoin kaikille. Kivenveistokilpailun teemana oli Rakkaus. Veistomateriaalina oli juukalainen NunnaUuni Oy:n Mammutti-vuolukivi.

Tapahtuman järjesti Ellin Taitajat ry. Juuan kunta on yhteistyössä mukana ja kilpailun suojelijana on kunnanjohtaja Henri Tanskanen. NunnaUuni Oy lahjoitti Mammutti-vuolukiviaihiot. Mukana olivat myös Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maaseudun sivistysliitto ja Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut ja laaja joukko yhteisöjä, yrityksiä ja talkooväkeä.

Kilpailu oli taidekilpailu ja kilpailussa oli vain yksi sarja, soolosarja. Mukaan mahtui 10 osallistujaa käsinveistokilpailuun ja 10 osallistujaa koneveistokilpailuun.

Neljätoista suomalaista veistäjää kilpaili Suomen mestaruudesta ja samanaikaisesti he kilpailivat veistoksellaan kansainvälisestä mestaruudesta, sillä tänä kesänä 2022 myös ulkomaalaiset voivat osallistua käsin- tai koneveistokilpailuun kilpailemalla kansainvälisestä mestaruudesta. Ulkomaalaisia osallistujia oli yksi, joten Suomen ensimmäinen kivenveiston kansainvälinenkin kilpailu toteutui. Tutustu veistäjiin. Katso upeat veistokset juuankivenveisto.fi galleriasta.

Kivenveistotapahtumassa viihdyttiin. Yleisölle oli kiinnostavaa ja mukavaa ohjelmaa ja näyttelyjä. Kävijät saattoivat myöskin kokeilla veistotaitojaan Riverian käsityömuotoilun artesaani-opiskelijoiden järjestämässä työpajassa.

Vielä muutamia veistoksia myymättä! Ostotarjoukset voi jättää Ellin Taitajille.
Jätä tarjouksesi sähköpostitse osoitteeseen: ellintaitajat@gmail.com. Laita viestisi otsikoksi "Tarjous veistoksesta". Kirjoita viestiin tarjouksesi, nimesi puhelinnumerosi ja sähköpostisi. Tarjoukset ovat sitovia! Myyjällä on oikeus hyväksyä tai hylätä tarjous.

Lisätietoja
kilpailun johtaja Tapio Vartiainen: twartsu@hotmail.com, puh. 050 522 0337
tapahtuman johtaja Eija Meriläinen: eijamerilainen@hotmail.com, puh. 050 541